”Kehittyäkseen säätiönkin pitää uudistua”, hymyilee äskettäin UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtajana aloittanut UPM:n sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela.
Vuonna 2006 perustetun kulttuurisäätiön omistuksessa on noin 600 taideteosta, joita UPM ja se edeltäjäyhtiöt ovat hankkineet historiansa aikana. Kulttuurisäätiö perustettiin, koska arvokas taideomaisuus haluttiin pitää erillään pörssiyhtiön arjesta. Sille haluttiin myös ammattimaiset hoitajat. Kokoelmassa on suomalaisia teoksia esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelalta, Albert Edelfeltiltä ja Hugo Simbergiltä. Säätiön kokoelmissa on myös saksalaista nykytaidetta, esimerkiksi A. R. Penckin ja Markus Lüpertzin teoksia.
Säätiö pyrkii toiminnallaan edistämään metsäteollisuuteen liittyvän kulttuuriperinnön säilyttämistä, mutta perinteisen näyttely- ja teosvuokraustoiminnan rinnalle mietitään nyt myös uusia toimintatapoja.
Harrelan mukaan viisihenkisessä hallituksessa on monipuolista osaamista, keskustelu on vilkasta ja kaikki hallituksen jäsenet ovat kiinnostuneita kehittämään säätiön toimintaa. ”Haluamme, että säätiö nähdään myös aloitteellisena kulttuurikentän toimijana. Uudessa strategiassa onkin neljä painopistettä kehittämiselle: kokoelma, yhteistyöverkostot, uudet projektit ja viestintä.”
”Kokoelmaa on jo alettu luokitella ja järkeistää. Periaatteena on omistaa pienempi mutta sitäkin merkityksellisempi kokoelma. Tämän seurauksena varastossa pitkään olleita teoksia, lähinnä grafiikanlehtiä, on jo päätynyt huutokauppaan. Kertyneitä varoja käytetään näkyvyyden lisäämiseen, esimerkiksi teosten esittelyyn tänä vuonna uudistettavilla verkkosivuilla.”
Yhteistyö on voimaa
Kulttuurisäätiön teokset ovat monille UPM:läisille tuttuja. Teoksia on sijoitettu paitsi UPM:n yksiköihin eri puolilla Suomea myös Augsburgiin Saksassa. Jatkossa toiminta keskitetään Suomeen, mihin pienen säätiön voimavarat riittävät.
”Yhteistyö yhtiön ja säätiön välillä on keskeisen tärkeää, mutta ei ole syytä, miksi se rajoittuisi teosvuokriin. Näemme, että molemmat voivat hyötyä tiiviimmästä yhteistyöstä ja harkitsemme myös uudenlaisia yhteisiä projekteja”, sanoo Harrela.
”Olemme tutkineet esimerkiksi mahdollisuutta osallistua Lux Helsinki -valotaidetapahtumaan jollakin Biofore -talolla toteutettavalla teoksella. On myös mietitty kuvataidekilpailua, jossa materiaalina käytettäisiin UPM:n uusiutuvia materiaaleja. Pääasia, että sekä säätiö että yhtiö näkisivät hankkeissa yhteisiä tavoitteita.”
Verkostoyhteistyötä halutaan muutenkin vahvistaa. Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistys ja monet taidemuseot ovat olleet hyviä kumppaneita jo vuosien ajan. Esimerkiksi oppilaitosyhteistyö tai tutkimushankkeet, vaikkapa teollisuusarkkitehtuurista, voisivat avata uusia kumppanuuksia säätiölle. Ne saattaisivat sopia myös korona-aikaan, kun pandemia on rajoittanut museoiden toimintaa ja luonnollisesti myös kulttuurisäätiön teosten esittelyä.
Mahdollisuuksia on paljon, mutta Harrela muistuttaa säätiön resurssien rajallisuudesta. ”Säätiön arki pyörii toiminnanjohtaja Tanja Saarron ja ulkoistettujen palveluiden voimin. On tärkeää, että valitsemme tarkoin, missä olemme mukana. Perinteestä on huolehdittava, mutta uutta ja kiinnostavaa on hyvä olla mausteeksi mukana.”
Minkälaisesta taiteesta uusi puheenjohtaja sitten itse pitää?
”Itse olen modernin taiteen ystävä. Esimerkiksi Ulla Rantasen grafiikka Avoin maisema (1991) on valoisa ja miellyttää silmää. Nautin oivalluksista, joita taide voi parhaimmillaan tuottaa. Näen, että UPM:n tiloissa esillä oleva taide kertoo rakennuksen käyttäjien arvostuksesta ja tuo hienolla tavalla estetiikkaa arkipäivään.
Teksti ja kuva: Meri Tuominen