Ensin oli UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö, joka tunnetaan UPM:n ja edeltäjäyhtiöiden hankkimien yli 600 taideteoksen vaalijana. Merkittävän kulttuuriperinnön säilyttämisen lisäksi säätiössä on viime vuosina virinnyt tahto mahdollistaa myös nykytaiteen tekemistä.
UPM:ssä pitkään kypsytelty ajatus osallistumisesta pääkaupungin valofestivaaliin Lux Helsinkiin sai vauhtia, kun säätiön hallitukseen valittu Laura Aalto Helsinki Partnersista tiesi tarjota oikeat kontaktit pöydän toiselta puolelta.
Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Pirkko Harrela, säätiön toiminnanjohtaja Tanja Saarto, UPM:n brändi- ja viestintäjohtaja Hanna Maula sekä Luxin järjestävän Helsingin tapahtumasäätiön myynti- ja markkinointijohtaja Petra Majander alkoivat visioida, millaisen valotaideteoksen säätiö voisi mahdollisesti tilata.
”Tanja, Pirkko ja Hanna puhuivat maagisesta metsästä, yhtiön historiasta ja tulevaisuudesta sekä teokselta toivottavista attribuuteista. Lokaatio oli selvä alusta alkaen, UPM:n pääkonttori Biofore House, jonka erilaisia pintoja käytettäisiin teoksessa hyväksi”, Petra Majander muistelee starttia.
Alkukeskustelu oli marraskuussa 2020. Seuraavaksi ideaa työstivät valofestivaalin kuraattori Lari Suominen ja tekninen toteuttaja Sun Effects. Syntyi kolme ehdotusta teoksen laajuudesta, budjetista ja taiteilijoista. Majander luonnehtii ehdotuksia M, L ja XL koon ehdotuksiksi.
Kulttuurisäätiö valitsi L:n, vähintään. Toiminnanjohtaja Saarron mukaan ratkaisevaa ei ollut niinkään budjetti vaan ilmaisu ja käytännön seikat, kuten se, miltä puolelta metsäjätin pääkonttoria käytetään taiteen alustana sekä se, ettei pääkonttoria voi täysin pimentää.
UPM:n Kulttuurisäätiön debyyttiä nykytaiteen mesenaattina toteuttamaan valittu taiteilija oli Teemu Lehmusruusu, joka on töissään yhdistellyt ekosysteemitiedettä ja taidetta niin, että lopputulos on mielikuvituksella jatkettua todellisuutta, ”kokemuksellinen tapa tietää”.
Luxiin tilattua teosta toteuttamaan Lehmusruusu kokosi työryhmän, jossa hänen itsensä lisäksi olivat tieteelliset konsultit Liisa Kulmala ja Jussi Heinonsalo, 3D-taiteilija Vilja Achté sekä muusikot Wimme Saari ja Tapani Rinne. Kollektiivi sai nimen Soil Searchers Collective.
”Olin tässä dream teamissä pikemminkin käsikirjoittajan, dramaturgin ja elokuvaohjaajan kuin perinteisen käsityöläistaiteilijan roolissa. Tutkimukseen perustuen aloin käsikirjoittaa draamaa maaperän eläimistä, mikrobeista ja kemiallisista prosesseista ja maanalaisessa taloudesta, jonka moottoreita ovat puut”, Teemu Lehmusruusu kuvailee.
Tilaaja näki ensimmäisen teosehdotuksen touko-kesäkuussa 2021. Ehdotus herätti keskustelua niin kuin taide tapaa tehdä. Tilaaja pohti omaa toimintaympäristöään ja taiteilija pyrki tuomaan uusia, yllättäviä näkökulmia. Lehmusruusun mukaan tärkeintä oli löytää yhdessä rohkea ote projektiin.
Teos jalostui kesällä 2021 niin, että elokuussa tilaajalle esiteltiin valmis luonnos. Syyskuussa teos koeprojisoitiin Biofore Housen seinään. Teos muokkautui vielä sen jälkeenkin, ja viimeisenä valmistui musiikki, joka sovitettiin valmiiseen videoon joulukuussa 2021.
Tammikuun 5. päivä 2022 klo 17 kuusi laser-projektoria sylkäisi 155 000 ANSI Lumenin teholla 17 272 320 pikseliä metsäyhtiön pääkonttorin seinään. ”Sen lauluja laulamme” teoksen kolmen minuutin luuppi alkoi pyöriä. Suuret kaiuttimet mörisivät Wimmen primitiivistä joikua.
”Sen lauluja laulamme” 3D-animoitu videoteos vie katsojansa maaperän monimuotoiseen biologiseen maailmaan, jossa puut vaihtavat osan ilmasta ottamastaan hiilestä maaperän eliöiden ja mikrobien louhimiin ravinteisiin. Maaperä on paljon enemmän kuin kasvualusta.
Maaperän draamassa virtaavat hiili ja energia, juuret ja sienirihmasto elävät, karhukaiset ja lierot häärivät. Teos pysäytti ohikulkijat, ilahdutti ja tuotti oivalluksia. Moni otti kuvan tai videon.
”Kaikki perustuu tosiasioihin, mutta mittakaavat ovat epärealistisia ja asioita on pelkistetty paljon, koska teos projisoitiin julkisivuun, jossa muutenkin paljon elementtejä. Muuten teos olisi helposti ollut liian vaikeasti hahmotettava”, Lehmusruusu sanoo.
Teoksen nimi korostaa sitä, että kyse on ilmaston ja maaperän vaihdantataloudesta, johon perustuu niin metsätalous kuin kaikki muukin elämä maapallolla. Ikiaikaisuutta korostaa teoksen äänimaailma.
”Teos oli värikäs, komea ja iloinen tammikuun pimeydessä. Ääni oli tärkeä osa kokonaiselämystä, ilman sitä teos olisi jäänyt puolikkaaksi. Toinen tärkeä elementti onnistumisessa oli tarinallisuus – se ettei teos ollut vain vaihtavia värivaloja”, Tanja Saarto kiittelee.
Petra Majanderia ilahduttaa etenkin se, että Luxin muista teoksista poiketen UPM:n Kulttuurisäätiön teos oli täysin uusi ja täysin kotimaista tekoa. Taiteilija Lehmusruusu yllättyi Biofore Housen edessä:
”Se oli yllättävän vahva kokemus, vahvempi kuin jossain muussa paikassa olisi ollut. Siinä teollisuus, eduskunta, kirjastolaitos, nykytaide- ja musiikkitalot, nämä yhteiskunnan keskeiset instituutiot, ikään kuin hiljentyivät maaperän ylistyksen edessä. Juuri tämä on hienoa julkisessa taiteessa!”
Onnistuneen valotaideteoksen jälkielämä on parhaillaan pohdinnassa.
Marko Erola
(Kuva: UPM-Kymmene Oyj)